Joulukuu 06, 2008
Sivuilla on ollut hiljaista viimeisen vuoden ajan. Uutta cms:n käyttöä ollaan protoiltu ja ehkäpä se vielä jonakin päivä...
Joulukuu 30, 2007
Vuoden viimeisen viikonlopun kunniaksi päivitimme voiman käyttöjärjestelmän uusimpaan Mandriva Linuxiin. Kaikki toimii j...
Navigointi: Etusivu » Artikkelit » Blogi » Blogittaja? Bloggaaja? Blogisti?
Nyt se sitten alkaa, oma blogin pito, tai ainakin ajatusten tuuletus. Olen asiaa jo jonkin aikaa miettinyt ja päätin aloittaa ”bloggaamisen” tänään. Ei ole mitenkään erikoinen päivä, ainakaan tästä ajan vinkkelistä. Ehkä se joskus muuttuu, eihän sitä tiedä. Blogin aloittaminen on itse asiassa sarjassa päätöksiä, mitkä ovat jo muuttaneet elämääni siihen suuntaan mitä siltä haluan. Nyt olen huomannut laistaneeni omista päätöksistäni tarpeeksi kauan ja jonkin sortin kurinpalautus lienee tarpeen. Omien päätösten huomiotta jättäminen (omien päätösten kunnioittamisen-puute) aiheuttaa pahaa oloa jo itsessään, ilman että sitä tieten tahtoen jatkaa hyppimällä unelmiensa päällä jonkun toisen pyynnöstä. Olen samanlaista päätöskykyä havainnut myös eräässä rakkaassa läheisessä, minun aikaisempien toimieni inspiroimana, muutos minkä suhteen olin jo luovuttanut. Uskoin alkuun vakaasti pystyväni inspiroimaan läheisiäni, mutta sitten usko alkoi loppua ja luovutin itsenikin suhteen. Nyt huomaan, osittain häpeäkseni, ettei haluttu muutos vain ollut samanlainen kuin itselläni, eikä sitä ilmaistu, eikä ilmaista vieläkään, mitenkään näkyvästi. Sain ns. potkun perseeseen jatkaa omien päätöksieni ja unelmieni tavoittelua, minkä aioinkin tehdä. Ongelmana suunnitelmissani on rahattomuus. Olen velkaantunut ihan kiitettävästi ja suunnitelmani omavaraisuuteen vaikuttaa piiiiiiiiiitkältä taipaleelta, asia mikä ei oikein sovi minulle. Olen kärsimätön luonteenlaatu ja haluan tehdä asiat kunnolla, mikä joskus kääntyy tarkoituksettomasti sanalle kallis. Olen kuitenkin päättänyt yrittää malttaa mieleni ja tehdä asiat kunnolla, mutta halvalla. Lähinnä se tarkoittaa resurssien hyväksikäyttöä mitkä ovat tarjolla ilmaiseksi, vaikka eivät niin viehättäviä olisikaan verrattuna kalliisiin vaihtoehtoihin. Siihen tarvitaan hieman luovuutta, säästäväisyyttä, KÄRSIVÄLLISYYTTÄ sekä päättäväisyyttä (voit lukea myös itsepäisyyttä). Uskon, että loppujen lopuksi, aika tulee menemään nopeammin kuin uskonkaan. Täytyy vain tehdä realistisia laskelmia ja pitää niistä kiinni, ja kuten eräs viisas mies minulle kerran sanoi, lisätä laskelmiin se ”yllätyksellinen +10%” kulupuolelle. Onneksi voin laittaa projektini päällekkäin ja limittäin. Bloggaus, laskun maksut ja omat suunnitelmat. Höysteenä halpojen harrastusten haku kuten kirjallisuus ja pelaaminen. Toiveena ahtaan asumistilan kuntoon saatto sen verran, että nurkkaan mahtuisi oma rakas PS2 johon voisin tuhlata aikaani, sekä asiapapereiden ja muiden tavaroiden paikan löytäminen. Sanotaan että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, mikä tarkoittaa että olisin jo tavoitteitteni puolivälissä. Näillä eväillä aloitellaan, minä ja sinä, oma internet minäni, metsä johon kuvainnollisesti huudan.Kirjoittaja: anonyymi
© 1999-2023, Harri Isola. All rights reserved. Layout-suunnittelusta kiitokset GetTemplate:lle. |