Kirjaudu sisälle

Navigointi:  Etusivu » Artikkelit » Blogi » Kärsimättömyyden syvin olemus?

Kärsimättömyyden syvin olemus? [linkki artikkeliin]

Kärsivällisyys… vaikea asia. Ainakin minulle. Miksi? Miksi, kuten ”miksi sen pitää olla 
minulle vaikeata” ja miksi, kuten ”miksi se on vaikeaa”. Mikä tekee kärsivällisyydestä 
juuri niin samperin vaikeaa? Siinä asiassa, mikä nyt painaa mieltäni, ajatus 
tulevaisuudesta muuttuu pitkäksi raastavan harmaaksi uurastukseksi, jolle ei ole mitään 
selkeää loppua, vaikka asia tulee aikanaan loppuun asti, jopa nopeammin kuin itsekään 
ymmärrän. Eihän tässä puhuta nyt vuosista, vaan vain muutamista kuukausista, jotka 
jälkikäteen ajatellen ovat kuin silmänräpäys, ainakin melkein. Mietin aikaa taaksepäin 
saman verran kuin nyt pitäisi jaksaa tulevaan. 5 pientä kuukautta. Viisi kuukautta sitten 
oli heinäkuu. Eihän se nyt niin kaukana ole ollenkaan. Miksi sitten eteenpäin ajateltuna 5 
kk tuntuu pitkälle? Eikä kyse ole kuitenkaan tylsistä kuukausista, jolloin ei mitään 
tapahdu missään. Se on vain se mielikuva tylsyydestä ja kurjuudesta ja toivottomasta 
loputtomuudesta. Pitäisi saada kaikki huvi ja tyydytys ilman asiaan liittyvää 
pitkäkestoisempaa puurastusta. Aika itsekästä ja oma napaista, nyt kun sen näkee näin 
kirjoitettuna. Ehkä minun tulee suhtautua tähän projektiin ennemmin luonteenkasvatuksena, 
kuin minään muuna. Kyllä siellä lopussa se kiitos seisoo, vaikka sinne pääseminen 
kestäisikin hieman pidempään. Ehkä jo muutaman kuukauden kuluttua nauran makeasti omalle 
mielettömyydelleni valaistuneena ja malttavana? Tavoitteita pitää olla ja haasteita. Mikä 
sen parempaa kuin haastaa itsensä vaikealla alueella ja voittaa? Kai siinä 
(malttamattomuudessa) on se, että tykkään nähdä työni tuloksen ja on turhauttavaa kun 
tuntuu, ettei mitään saa aikaan. Jos minulle annettaisiin tehtävä siivota iso huoneellinen 
pieniä koriste-esineitä joko kerta istumalta tai esine päivässä, tekisin työn kerta 
istumalta, vaikka se olisikin hermoja raastavaa. Pieni piperrys, joka ei näy missään vie 
hermot. Miksiköhän? Tuleeko siinä omat moraaliarvot vastaan? Haluaisi olla hyödyllinen, 
ansaita paikkansa maailmassa rehellisesti. Viittaisi siihen, että pipertäminen (okei, 
ennakkoluuloinen termi) on mielestäni moraalitonta ja hyödytöntä, vaikka lopputulos 
olisikin sama (mutta pidemmällä aikavälillä). Ei silti, ihailen kärsivällisyyttä ja haluan 
tavoitella sitä, kunhan se ei poissulje ahkeruutta ja työteliäisyyttä. Niin… Tässä onkin 
aivopähkinää hetkeksi aikaa.
Kirjoittaja: anonyymi
Julkaistu: Marraskuu 21, 2008