Testin vuoksi [linkki artikkeliin]
Kirjoittaja: casa
Kuva 1: Lampunhenki Aamut ei ole minun, olen hitaasti käyntiin lähtevää tyyppiä. Potkin yöllä virittyneen labyrintin tieksi kuselle. 24,5m² on liian pieni tila asunnoksi, työpaikaksi ja ilotaloksi. Niille tulee ristiriita. Miksi kaiken paitsi unen pitää alkaa heräämisestä? Alkaminen on perseestä ja perseessä haisee. Haiseminen vituttaa, eikä jaksa käydä suihkussa. Vituttaa jos vituttaa, turhaa jossittelua koko helvetin markkinatalous.. Ajatus tulee putkessa eikä siitä saa kiinni. Kusen viimeiset tipat suosiolla raameille. Istun sängylle käärimään aamujontun. Katulätkä lohkeaa helposti ja jättää mennessään jumin. Minulla on vielä tallessa eilinen jumi. tähän jotain.. Järjen haarniskaan on taottu pikkutarkka rintakuva David Hasselhofista. Ratsuna on palanen amerikkalaista unelmaa ja petsenä itsetunnon murskaava sädease. Rappio luovuttaa jo aamupaskalla. Kansa örähtelee uhkaavasti, se haluaa nähdä uljaan taistelun viimeiseen veripisaraan. Se rääkyy ja aukoo päätään rappiolle. Rappio näyttää kansalle persettä. Kansa sinkoaa puukkoja, keihäitä ja kirveitä. Ensimmäien lihapala irtoaa siviilistä. Rappiota alkaa juippimaan, ei kuitenkaan siviilitappiot, purkaa sen pullolliseen tähden jaloviinaa, tarttuu madonlakista teroitettuun peitseensä ja julistaa taiston alkaneeksi.. tähän jotain Rappion ratsu, 80- luvun puolivälissä hankkima keltainen välikoppa escort virittyy kriittiseen massaansa ja laukeaa järjen valon voimasta. Ruostunutta peltiä on ilmassa vaaraksi asti, siviilitappiot nousevat useaan. Järki taputtelee itseään olalle areenan läntisessä päädyssä. Entisessä escortissa istuu rappio lohduttamassa itseään koskenkorvalla ja keskioluella. Järki leikkaa rappiolta pohjat pulloista. Lääke, eliksiiri, voima - poissa. Rappoilla napsuu. Se pitää puheen: "Haistakaa paska!" Lyhyt, ytimekäs, ihailtava. Järki nuolee areenan päädyssä omaa perseettään. Areenalle vaihdetaan uudet sahanpurut. Ensimmäinen siviili lennätetään guantamoon. Taistelu jatkukoon. Torvet pauhaavat yläkatsomossa, ääliöillä on aina kalliimmat paikat. Amerikkalainen unelma nousee takajaloilleen, kukoistaa ja kimaltaa hetken ja romahtaa omaan mahdottomuuteensa. Järki tippuu korkealta päälleen, taittaa niskansa ja kuolee hitaasti. Kansa ei sulata, ensimmäiset sadat teloitetaan niskalaukauksella, sadat tuhannet poltetaan atomipommeilla, tuhotaan vihollisen infrastruktuuri tarkasti ohi kohteen. Rappio katselee sivusta, ei ymmärrä nykyaikaa, jää yksin viimeisen taisteluparin viiltäessä toisiltaan kurkut auki toistensa nukkuessa. Tulee hiljaista. Naakat liitävät haaskalle. Hurmeesta nousee pulskea jaimaikalaismummo, nostaa kätensä ilmaan julistaakseen rauhaa. Aurinko nousee valaisten hurmeen, tulee nättiä. Rappio ampuu itsensä onnesta. Vilkutan liikuttuneena näylle, se vilkuttaa takaisin. Kaunista. Kerään itseni ja sammutan savuksi muuttuvan tumpin. Radion harmaa sääennustus antaa ymmärtää että tänään ei ole olemassa todellisuutta pimennetyn huoneeni ulkopuolella. En vaivaudu avaamaan verhoa. Tietokoneeni uikuttaa ja salamoi kun siihen laittaa sähköt. Ei ole siitä enkö osaisi sitä jotenkin korjata, en vain ole viitsinyt. Olen oppinut pitämään sitä aina päällä. Monitorista hyppää mekaaninen sammakko joka tuo huoneeseen kalpean välkkeen. Tarkistan kuukauden, viimeinen naula rinnakkaisulottuvuusteorian ääreelliseen arkkuun. Kello lähentelee kolmea iltapäivällä. Radio Helsinki vaihtaa juontajaa. Ei yhtä suureellisesti kun kuningatar kotilinnassaan, mutta tyylikkäämmin. Anna kertoo hellyyttävän tarinan. Lämmittää, radio tekee minusta ihmisen. Tuomari Nurmio kertoo tytöstä.
Julkaistu: Tammikuu 31, 2007
Muokattu: Heinäkuu 22, 2008
